2. päivä Kölnissä

Pieniä baareja ja hotelleja jollain aukiolla josta en tiedä mitään.

Aamuni alkoi hienosti hotellin aamiaisella, jossa eteeni tuotiin litran kahvipannu. Se oli kaiketi tarkoitettu pöytäseurueelle, mutta minullapa ei ollut seuraa. Löysin jopa reitin yliopistolle rekisteröitymään saksankurssille. Tosin kun olisi pitänyt puhua saksaa virkailijan kanssa, jäädyin täysin. Onneksi se sujui englanniksikin täysin hyvin, mutta oli noloa. (Tähän lisäsin, että tähän mennessä kaikilla tapaamillani saksalaisilla on ollut erinomainen englannintaito, olivat he sitten myyjiä kaupassa tai yliopiston tms. väkeä, jolta kielitaitoa odottaisikin.) Huomenna on joku tentti, jonka mukaan kielikurssioppilaat jaetaan tasoryhmiin. Mitäköhän käy jos on liian huono alimpaankaan ryhmään, hehheh. Pettymyksekseni kuitenkin varsinainen kielikurssi alkaa vasta ensi viikon tiistaina, mikä on kurjaa koska en tiedä miten tutustuisin ihmisiin muuten kuin sen kautta. En tiedä, miten käyttäisin täällä vielä neljä päivää yksikseni. Tosin huomenna voin muuttaa uuteen kämppääni, että ainakin siinä on jotain puuhailtavaa.

Tänään kävelin ympäri kaupunkia ja yritin käydä katsomassa tulevaa kotiani, mutten löytänyt sitä... :D Sen kunniaksi, että raskaan etsinnän tuloksena löysin huonosti pakatusta matkalaukustani oikean johdon, olen lisännyt tähän postaukseen ensimmäiset ottamani kuvat Kölnistä.

Vanhankaupungin värikkäitä rakennuksia.

Kölnin keskustaa Reiniltä katsottuna.

Ps. kaikkialla täällä rakennukset ei oo vanhoja ja värikkäitä. Murjujakin on ja paljon, myös jotain moderneja virityksiä ja perustaloja.

Voitto!

Vaihtovuoteni on pelastettu! Pasila näkyy Yle Areenalla ulkomaillakin!!

In CGN

Olen Kölnissä.

Olen niin väsynyt, herätys oli aamukolmelta ja tänne on ollut pitkä matka. Berliinin lentokentän Starbucksissa myyjä vastasi minulle englanniksi, kun tilasin saksaksi kahvin :( Kun näin Kölnin ekan kerran lentokoneen ikkunasta, näin peltoa ja lehmiä. Voitte arvata ajatukseni...

Tähän mennessä kulttuurishokkeja ei ole tullut. Olen kuullut jo kahdesti Sunrise Avenuen Hollywood Hills -kappaleen, kahviloissa kysytään käytätkö tavallista, laktoositonta vai soijamaitoa. Vaalean hiusväripaketin sävyn nimi on Helsinki.

Tosin: ruokakaupan kallein viini oli 3e. Aion ostaa sen joku päivä, ihan vain koska voin ostaa kalleimman mahdollisen viinin!

Nyt on pakko mennä nukkumaan päikkäreitä. Huomenna on jännä päivä.

Auttaako suklaa mihin vain?

Sain tänään tietää, että minun pitää olla Saksassa jo 31.9. rekisteröitymässä. Tämä aiheutti paniikin, sillä minulla on tuolloin vielä töitä, mutta myös koska luulin että lähtööni olisi paljon pidempi aika. Aloin itkeä kauhusta. Tällä hetkellä kaikki on vaan vielä niin kesken, muutto, uusi vuokrasopimus, erilaisten pienten juoksevien asioiden järjestely... Puhumattakaan sitten henkisestä valmistumisesta. Mulle tulee ihan uskomattoman paha ikävä kaikkia ihmisiä, varsinkin Simoa koska oon niin tottunut sen turvalliseen seuraan. Tosin se lupasi pitää tilillään sen verran rahaa, että voi milloin tahansa tulla pelastamaan mut Saksasta, jos mulla on ihan kamalaa. En tiedä tarkottiko se sitä.

Olen katkera, sillä mulla vaan olisi niin paljon helpompaa, jos Kölnin päästä olisi voitu ilmoittaa hieman aiemmin, että mun pitää olla Saksassa jo näin pian. Olen niin hermostunut ja ahdistunut, että ostin suklaata, jota olen nyt mutustanut kirjoittaessani tätä vuodatusta. Ajattelin suhtautua suklaaseeni tieteellisesti: auttaako suklaa sydänsuruihin? No, enpä tiedä. Ehkä vähän. Tai sitten tämä kirjoittaminen auttaa.

Koti! ...ehkä.

Jihuu, tänään alkoi ensimmäistä kertaa vaikuttaa hieman todennäköisemmältä, että vaihto todellakin onnistuu. Mulle tarjottiin kämppää! Jos tää nyt realisoituu, on uusi kotialueeni Deutz. Aluksi olin vähän njääh, koska Kölner Studentenwerkillä on kämppiä paljon lähempänäkin yliopistoa, ja tästä on sinne n. 5km matka. Ei kuitenkaan mikään kauhean pitkä, ja Kölnin keskusta on sitäkin lähempänä, tai itse asiassa Deutz Wikipedian mukaan lasketaan Innenstadt(keskusta)-alueeseen kuuluvaksi. Asuisin neljän muun kanssa, vuokra on halpa, ja Google mapsista jo vähän kurkistelin, että puitakin näyttäisi kotikadulla olevan :) Wikipedia taas kertoi, että kyseisillä hoodeilla sijaitsee Lufthansan toimisto (JEE!!!!!!!) ja se on ollut itsenäinen kaupunki, kunnes se 1800-luvun lopulla liitettiin Kölniin. Alue on Reinin rannalla siten, että Kölnin keskusta toisella ja Deutz toisella puolen (eli hei vähän ku Hakaniemi - vain pitkä silta erottaa keskustasta!). Huolestuttaa tietty vaan, ettei äsken lähettämäni otan-kämpän-vastaan-paperit taattu ikinä pääse perille, koska luin Hesaristakin että kirjeitä tuhoituu joka päivä kuin aivosoluja perjantaisin. Sniiif!

Eroon kaikesta

Mun täytyy päästä eroon kaikesta mun kamasta. Ihanat mummo ja vaari on roudannu niitten kaapeista mulle säilytystilaa, mutta silti ihmetyttää, että tarviiko yksi ihminen muka näin paljon tavaraa. Ens vuodesta sitten tuleekin vuosi ihmisenä, joka ei omista juuri mitään. Vain 20kg tyyliin vaatteita, eikä mulla oo käyny mielessäkään että tarviisin jotain mitä en saa otettua mukaan. Kuitenkin pidemmällä aikavälillä tuntuu siltä, että jollain tavalla tarvitsen lempilevyni hyllyssäni.

Ongelmana on, että olen näemmä shoppailuaddikti. Olen päättänyt, etten osta enää mitään ennen vaihtoonlähtöäni, sillä mulla on jo nyt liikaa tavaraa ja vaatteitakin. Esimerkiksi tänään epäonnistuin, eikä se vaatinut muuta kuin kaupungilta löytyneet kivat kengät ja tunikan, joiden oston perustelin seuraavin argumentein: 1. eihän nää ees vie paljoo tilaa matkalaukussa 2. ihana! 3. näit ei taattu löydy Helsingistä ja sitten kaduttaa kun en saanutkaan (onkohan mulle ikinä käynyt niin, että jälkeenpäin kaduttais kun ei ostanutkaan? Tulee mieleen vain yks kerta. Nyt alkaa taas kaduttaa kun muistin sen kerran!). Mut siis nyt alkaa shoppailulakko for real. (Joka nyt sitten kuitenkaan ei koske jotain Saksan superkielioppia, joka mun täytyy vielä ostaa Stokkan henksualennuksen ollessa voimassa. Eikä ruokaa.)

Sanottakoon vielä, että olen pari kertaa päiväunifantasioinut siitä, että pääsen Saksaan tultuani ekana päivänä shoppailemaan kaikkea, minkä olen jättänyt Suomeen. Hiustuotteita! Tämä on puoli, jota kyllä tosissani häpeän itsessäni.